Etsi koulutusta 👉

Arkkitehtikoulutus

06 syys 2010
KYSYMYS
Minkä koulutuspohjan arkkitehdin opintoihin vaaditaan?

Vastaus

28 elo 2019

Hei,

Arkkitehdin perustaitoja ovat piirustustaito ja matemaattinen oivalluskyky. Ehdoton edellytys arkkitehdin työlle on kekseliäisyys. Tietokone on arkkitehdin tärkeä työväline, vaikka perinteisellä kynällä, paperilla ja piirustuspöydällä on työssä oma osuutensa edelleenkin. Myös pienoismallien rakentaminen on perinteisesti ollut tärkeä osa arkkitehtuuria.

Nykyisin arkkitehdin tutkinnon voi suorittaa Suomessa kolmessa korkeakoulussa:

Kuka voi hakea arkkitehtikoulutukseen?

DI- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnassa voivat hakea seuraaviin ryhmiin kuuluvat hakijat:

  • Suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneet sekä keväällä 2010 ylioppilaskirjoituksiin osallistuvat hakijat, jotka 5.6.2010 mennessä suorittavat ylioppilastutkinnon ja saavat siitä todistuksen.

  • European Baccalaureate-, International Baccalaureate- tai Reifeprüfung -tutkinnon ennen vuotta 2010 joko Suomessa tai ulkomailla suorittaneet hakijat. Oikeaksi todistettu kopio tutkintotodistuksesta lähetetään Aalto-yliopiston teknilliseen korkeakouluun.

  • European Baccalaureate-, International Baccalaureatetai Reifeprüfung -tutkinnon joko Suomessa tai ulkomailla vuonna 2010 suorittavat hakijat. Koulun antama todistus tutkintoon osallistumisesta lähetetään Aalto-yliopiston teknilliseen korkeakouluun. Todistus tutkinnon suorittamisesta tulee toimittaa siihen yliopistoon, josta on saanut opiskelupaikan 3.8.2010.

  • Hakijat, jotka eivät ole ylioppilaita, mutta ovat suorittaneet ammattikorkeakoulututkinnon, ammatillisen korkea-asteen tutkinnon, ammatillisen opistoasteen tutkinnon, vähintään 3-vuotisen ammatillisen tutkinnon tai kaksoistutkinnon (ammattikoulututkinto ja ylioppilastutkinto). Tutkinnon tulee olla suoritettuna 5.6.2010 mennessä. Hakija, joka on suorittanut jonkun em. tutkinnoista ja on lisäksi ylioppilas, merkitään yo-hakijaksi.

  • Pohjoismaiset korkeakoulukelpoisuuden saavuttaneet hakijat.

  • Hakija, joka kirjoittaa ylioppilaaksi lukiosta, mutta ei saa lukion päättötodistusta, ei voi tulla valituksi, koska hän ei ole hakukelpoinen.

  • Hakijalta jonka äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame tai, joka ei ole saanut koulusivistystään suomen, ruotsin tai saamen kielellä, vaaditaan kielitodistus. Tarkempia ohjeita saa ao. yliopistosta.

Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin hakukohteisiin valitaan alku- ja koepisteiden perusteella 80% uusista opiskelijoista.Ylioppilastutkintotodistuksesta otetaan huomioon viisi (5) parasta eri ainetta siten että pistemäärä on hakijalle edullisin. Voit tutustua

Arkkitehtivalinta on yleensä kolmivaiheinen: Ennakkotehtävät hyväksytysti suorittaneet pääsevät arkkitehtimatematiikan kokeeseen. Arkkitehtimatematiikan kokeen kynnysehdon selvittäneet pääsevät piirustus- ja suunnittelukokeisiin.

Arkkitehtikoulutuksia löydät täältä.

Jos haluat preppausta pääsykokeisiin, tutustu Valmennuskeskuksen arkkitehtikoulutuksen valmennuskurssiin.

Onnea hakuihin ja pääsykokeisiin valmistautumiseen!

Toivottaa,

Studentum

Tilaa uutiskirje
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.
Näin sivustomme toimii
NÄIN SIVUSTOMME TOIMII

  Etsi sinua
  kiinnostava koulutus

  Lähetä oppilaitokselle
  yhteydenottopyyntö

  Oppilaitos vastaa
  kysymyksiisi